Vaikka ajomatkaa ei ollut kuin 430 kilometriä, tuhraantui siihen 7,5 tuntia ajoaikaa, koska kehoitimme navigaatoriamme ohjailemaan meidät jälleen moottoriteiden sijasta pienempiä teitä pitkin Erie-järven rantoja. Ajelimme läpi pienten kaupunkien ja välillä vähän isompienkin, kuten Cleveland ja Buffalo (seuraavissa kuvissa).
Vaikka ajelimme rantatietä ja -bulevardeja, pääsimme harvoin näkemään itse järveä, sillä rannat ovat pääasiassa hienostoasutuksen käytössä ja yleisiä rantoja ei juurikaan ollut. Talot rantabulevardeilla olivat kyllä hienoja, mutta "myytävänä"-kyltit koristivat kovin usean talon pihapiiriä. Lienee laman tulosta tämäkin.
Mitä pidemmälle järven rantaa etenimme sitä vehreämmäksi luonto muuttui. Laajat viiniviljelykset levittäytyivät molemmille puolille tietä kuten maissipellot Kansasissa ja Missourissa. Myös puusto niin tienvarsilla kuin talojen pihoillakin oli rehevää ja monimuotoista.
Vaikka varsinaiseen Halloweeniin on aikaa vielä viikkoja, valmistautuminen siihen näkyy jo katukuvassa. Monien pihaa koristaa jo kurpitsat ja kummitukset. Röykkiöittäin oransseja kurpitsoja on myytävänä
tienvarsilla.
Aika pian Clevelandin jälkeen siirryimme Ohiosta Pensylvanian osavaltioon ja vielä ennen valtakunnan rajan ylitystä matkasimme tovin New Yorkin osavaltiossa, johon USA:n puoleinen Niagara kuuluu. Rajan takana oleva Kanadan Ontario on jo matkamme 14. osavaltio.
Jo hyvissä ajoin ennen Kanadan rajalle tuloa otimme passimme valmiusasentoon. Ensimmäisessä tarkastuspisteessä perittiinkin kuitenkin vain siltamaksu $ 3,25 Rainbow-sillan ylityksestä. Kanadan tulli olikin vastassa heti sillan jälkeen. Tiedusteltuaan matkasunnitelmiamme, rahavarojamme ja mahdollisia tuliaseitamme rajavartia ajatti meidät sivuun ja passien lisätarkastukseen. Passit käväisivät sisätiloissa, mutta pian ne kuitenkin palautetin Kanadan leimoilla varustettuna ja hyvän matkan toivotuksin. Vähän ehdittiin jo huolestua, kun muut näyttivät ajelevan ilman sen tarkempia syynejä etenpäin.
Sillan ylityksen aikana tuli sellainen tunne kuin olisi menty Haaparantaan. Se kuitenkin katosi pian tullimuodollisuuksien aikana ja lähemmin kaupunkiin tutustuttaessa. Haaparannan sijasta paikka muistuttaa paremminkin Las Vegasia kasinoineen ja valomainoksineen.
Seuraavassa kuvassa näkyy Kanadaan tultaessa ylitetävä Rainbow Bridge, mutta arvatkaapa, mitä näkyy kuvaajan selän takana. Siitä vihjeeksi viimeisen kuvan höyrypilvi. Aiheesta tarkemmin seuraavassa jaksossa ...
mahtoiko yhdessä kuvassa vilahta hiukka isompia viinirypäleitä ku meikäläisellä täällä? Vai, että Kanadassa nyt niin sitä se reitti versoo.. Htvät ja turvalliset jatkot toiv. pääsette takasin sieltä. kirj.th
VastaaPoistaLaitoin ekaa kirjoitukseenne kysymyksen, osaatteko siihen vastata? Nyt oikea leffa illan ratoksi olisi tietty neiti Monroen läpimurto leffa : Niagara. Ihana matka teillä siellä maailman äärissä
VastaaPoistaSannalle vastaus: Kyllä hoikalta ainakin tuntui, mutta myös vähän kovalta.
VastaaPoistaSe ei muuten ollut meidän eka kirjoitus, vaan syyskuun eka.