24.-25.9.2010 Kotimatkalla

Aamuherätyksen jälkeen olikin sitten pakkaamisen vuoro. Onneksi jonkinlaista järjestystä tavaroihn saatiin jo ennen auton luovutusta, sillä pitihän meidän vähän matkustaa matkalaukkujen kanssa jo New Yorkiin tullessa. Nyt piti kuitenkin vähän miettiä, mitä laukut painaa ja mitä voi ottaa käsimatkatavaroihin.

Huoneen luovutuksen jälkeen hypättiin vielä metroon ja ajettiin keskelle Manhattania maineikkaan Sohon kulmille. Matkalaukut ja toinen reppu jätettin vielä hotellin aulaan odottelemaan iltapäivän lähtöä. Matkaoppaan mukaan Soho (South of Houston) on kaupunginosa, jossa on kalliita kahviloita, ravintoloita, taidegallerioita ja kauppoja, joissa myydään uusinta muotia, taloustavaraa ja sisustustarvikkeita. Muinoin taiteilijakaupunginosana tunnettu seutu on nyttemmin keskiluokkaistunut ja tullut kiinteämmäksi osaksi kaupungin keskustaa. Soho ei kyllä meitä häikäissyt. Odotukset olivat ehkä suuremmat. Ei näkynyt kävelykatuja tai ulkoilmaravintoloita, kuten suurten kaupunkien ostoskatujen yhteydessä tapana on. Muotiliikkeitä tosin näkyi siellä täällä.

Vielä China Townin läpi tallusteltuamme ajoimme pienen matkan Times Squarelle, jonka kautta lähes joka päivä reittimme kulki. Alue on saanut nimensä 1900-luvun alussa paikalla sijainneen New York Timesin mukaan. Viime aikoina paikka on ollut uutisotsikoissa keväisen autopommi-iskun yrityksen vuoksi. Tuon tapauksen jälkeen New Yorkin poliisi nosti kaupungin turvatoimet äärimmilleen. Se näkyi katukuvassa kyllä edelleen. Monien newyorkilaisten tavoin mekin vietimme aikaamme tässä Manhattanin sydämessä istuskellen lounaasta ja lämpimässä aurinkoisessa säässä olostamme nauttien.

Kolmen maissa haettiin matkalaukut hotellilta ja ajettiin metrolla (yhdellä vaihdolla) Howard Beachin asemalle lähelle John F Kennedyn lentokenttää. Sieltä pääsimmekin sitten jo lentokentän airtrainillä suoran oikeaan terminaaliin, joka oli numero 7. Varsin lyhyen jonotuksen jälkeen pääsimme lähtöselvitykseen, jossa laukkujen paino aiheutti pientä jännitystä. Se oli kuitenkin turhaa, sillä raja-arvot jäivät reilun kahden kilon päähän sallitusta. Myös turvatarkastus sujui nopeasti ja ongelmitta.

Juuri, kun matkustajien sisäänotto lentokoneeseen oli alkamassa, törmäsimme vanhaan tuttuumme Obamaan. Kenttäkuulutuksessa kerrottiin, että US Air Force One (presidentin kone) on juuri laskeutunut kentälle noutamaan presidenttiä New Yorkista. Kaikki lentokentän toiminnot ajettiin alas reiluksi puoleksi tunniksi tämän johdosta. Näimmekin vilkkuvan autosaattueen kiiruhtavan kiitoradalla odottavalle koneelle. Tämän episodin johdosta lentoliikenne puuroutui muutenkin vilkkaan kentän perjantai-illan ruuhkassa. Koneeseen päästyämme matelimme nousuaan odotavien koneiden jonossa sen verran, että kone oli Lontoota kohti lähtiessään noin puolitoista tuntia myöhässä. British Airwaysilla lentoaikataulut lienevät kuitenkin sen verran väljät, että Heathrown kentälle laskeutuesaan se ei ollut enää kuin kymmenisen minutia aikataulustan jäljessä. Pian koneen lähdettyä meille tarjoiltiin BA:n huippukokkien (maininta esitteestä) suunnittelema päivällinen, jota nautiskelimmekin huojentuneena kalifornialaisen valkoviinin kera.

Lontoossa jouduimme siirtymään BA:n toimintoihin keskittyneestä 5. terminaalista 3. terminaaliin, josta jatkolentomme Finnairilla lähti. Kenttä on maailman vilkkain ja pelonsekaisiakin tunteita matkustajien keskuudessa herättävä. Kentän opastukset ovat kuitenkin hyvin selkeitä, eikä siirtyminen bussilla oikeaan terminaaliin tuottanut meille minkäänlaisia ongelmia ja se sujui nopeasti. Heti terminaaliin päästyämme näimmekin tutun sinivalkoisen koneen jo odotelevan meitä putkensa päässä.

Vaikka kone näytti olevan lähtövalmiina hyvissä ajoin, myöhästyi sen lähtö puolisen tuntia, mikä taas aiheutti Helsingissä juoksukisan Ouluun lähtevän koneen portille. Myöhästymiset eivät kuitenkaan loppuneet vieläkään, vaan koneen ollessa lähtöpuuhissa, löytyi jokin tekninen vika. Sen selvittämiseen kuluikin taas ylimääräistä aikaa ja Ouluun saapuessaan kone oli tunnin myöhässä ja matkalaukut muutaman tunnin enemmän. Helsingissä koneen ikkunasta näimme, että laukkumme kävivät jo Oulun koneen vieressä muiden matkalaukkujen mukana, mutta jostain syystä ne nostettiin takaisin kärryyn ja kuskattiin pois. Olisikohan syynä ollut tullissä käynnin tarve, sillä Oulussa tulli ei näyttänyt olevan enää auki. Jo Nycissä laukkumme oli buukattu Ouluun saakka.  Oulussa meitä odottikin kovin kurjan näköiset kelit. Vettä tihuutti ja lämpöä oli vain muutaman asteen verran. On tässä totuttelemista ...

23.9.2010 Central Park ja Madison Square Garden

Illan ukkosista ei aamulla ollut enää tietoakaan ja päivästä tuli yhtä hieno kuin eilinen. Suuren osan päivästä vietimmekin ulkoillen pitkin ja poikin Central Parkia. Jos on kaupunki iso, niin on puistokin, 800 metriä leveä ja neljä kilometriä pitkä. Puistossa riittäisi näkemistä koko päiväksi ellei pitemmäksikin aikaa. Keskuspuisto onkin newyorkilaisten liikunnan harstajen muiden ulkoilijoiden suosikki. Reittimme varrelle osuivat ainakin: Wollman rink, jota käytetään talvella luisteluun ja muina vuodenaikoina rullaluisteluun, kirjallisuuspolku (Litterary Walk) kirjailijapatsaineen, Bethesda suihkukaivo ja terassi, pronssiin valettu patsas "Liisan seikkailut ihmemaassa", Belvedere Castle, 3600 vuotta vanha Cleopatra's Needle -obeliski, Jacklin Kennedylle omistettu tekojärvi, jota kiertää suosittu lenkkipolku ja ison etsimisen jälkeen löytämämme John Lennonin muistomerkki "Imagine" Strawberry Fieldsillä. Pistäydyttiin myös puiton reunalla, paikalla, missä hänet ammuttiin.

Seuraavaksi hoidettiin reissumme "korkeakulttuuriosuus" ja vierailimme puiston lähellä Lincoln Centerissä sijaitsevassa Metropolitan oopperassa, ihan sisällä asti.

Lyhyehkön kulttuurituokin jälkeen hyppäsimme metroon ja yhden vaihdon jälkeen tulimme maankamaralle lähellä seuraavaa kohdettamme YK:n päämajaa East Riverin rannalla. Ihan talon läheisyyteen ei ollut mitään asiaa, sillä alue oli suljettu ja poliiseja ja turvamiehiä vilisi satamäärin. Iltauutisista vasta selvisi, että meneillään onkin YK:n yleiskokous, jossa ilmeisesti muiden mukana myös meidän Tarjamme ja jo alkumatkasta tapaamamme paikallinen presidentti.

 

Iltapäivä alkoikin olla jo pitkällä ja ennen illan matsia oli tarkoitus käydä vielä majapaikassa vaatteiden vaihdolla, joten seurava kohteemme Greenvich Village jäi pelkäksi läpikävelyksi ennen metromatkaa Queensboron hotellillemme.

 

Jääkiekko-ottelu alkoi klo 19, mutta me olimme kiivenneet jo hyvissä ajoin "maailman kuuluisimman areenan" 18.200 vetävän Madison Square Gardenin D-tornin "piippuhyllyllä" sijaitsevaan katsomon osaan 417, jossa istumapaikkamme sijaitsivat. Vaikka paikkamme eivät olleet ihan kalleimmasta päästä (= lähes halvimmat), istuimet olivat pehmustetut ja niissä oli käsinojatkin. Tällä areenalla kotipelinsä pelaavan New York Rangersin illan vastustajana oli naapurin New Jersey Devils.

Vaikka ottelumme ei ollutkaan velä sarjapelejä, tunnelmaa ja kovia otteita ei puuttunut. Ensimmäinen "pakollinen" tappelukohtaus tapahtui jo ajassa 4.55. Toisessa erässä vastaava sattui vähän myöhemmin, mutta odottamaamme kolmannen erän tappelua ei jostain syystä tullutkaan. Unohtuikohan? Kentällä ei valitetävästi käynyt ainuttakaan suomalaista, vaikka Devilsin joukkueessa sellainen pitäisikin olla (Anssi Salmela?). Kovia nimiä vilahteli maalintekijätilastossa, mm. Devilsin kanssa yli 100 miljoonan kohusopimuksen tehnyt Ilja Kovaltsjuk, Marian Gaborek jne.

Ottelun varsinainen peliaika päättyi tasalukemiin 3-3 ja kuin käsikirjoitetuna, ratkaisumaali tuli jatkoajalla ja  sen teki tietenkin Rangers ylivoimalla (Gaborek). Halli ei ollut ihan täysi, mutta huutoa ja mekastusta kyllä riitti. Varsinkin kotijoukkueen maaleja juhlittiin tavalla,josta voitaisiin ottaa oppia kotonakin. Ihan mukava kokemus!

Hallista ulos päästyämme meitä odottikin kom,ea näkymä, kun Empire State Buildingin kattopiikki ulottuimelkein täytenä mollottavaan kuuhun. Kuu onkin kiertänyt täyden kierroksen matkamme aikana, sillä samanlainen näkymä oli Amerikkaan saapuessammekin. 

Huomenna sitten jo hyvästelemmekin tämän mantereen. Lentomme tosin lähtee vasta illalla klo 19.35 täkäläistä aikaa, joten ainakin Sohoon olisi vielä tarkoituksemme ehtiä. Seuraava juttumme ilmestyneekin sitten vasta kotimatkamme jälkeen. 

Kiitoksia teille kaikille, jotka olette matkanneet mukanamme mantereen poikki!

22.9.2010 Vapaudenpatsasta ja Etelä-Manhattania

Internetyhteydet eivät toimineet vielä aamullakaan, eivätkä toimi vieläkään. Hotelliasukkaat jonottavat vuorollaan ala-aulassa olevalle yhteiselle työasemalle. Pääsimme aamiaisen jälkeen vuorollamme sen verran koneelle, että saimme päivitettyä eilisen ajoreittimme Google Mapsiin. Se onkin nyt päätepisteessään, joten jatkoa ei kannata sinne enää odotella.

Pian aamiaisen jälkeen otimme suunnan kohti metroasemaa ja päivän ensimmäistä päämääränämme Vapaudenpatsasta. Yhden pienen Brooklynin puolelle yltäneen harhapiston jälkeen pääsimmekin nopeasti Manhattanin eteläkärkeen, josta lautat patsaalle ja Ellis Islandiin lähtevät. Onneksi lämpötila oli noussut eilisestä jo lähentelemään 30 celsiusta, joten sää oli mitä mainioin lauttamatkaa ajatellen.

Vielä satamasta lähdettäessä patsas näytti varsin vaatimattomalta, mutta mitä lähemmäksi sitä saavuttiin, sitä mahtavammalta se alkoi näyttää. Jalusta mukaan luettuna, patsaalle kertyy korkeutta liki 100 metriä. Valitettavasti lippumme eivät oikeuttaneet patsaan näköalatasanteelle pääsyä, sillä sinne menemiseen olisi pitänyt varata liput jo pari viikkoa aikaisemmin. Näköalatasannekaan ei sijaitse patsaan jalustaa korkeammalla, ei siis itse patsaassa, jonne ei nykyisin ole pääsyä lainkaan.

Aikamme patsaalla patsasteltuamme hyppäsimme taas lauttaan ja etenimme seuraavaan pysähdyspaikkaan Ellis Islandille, joka toimi Amerikkaan saapuneiden siirtolaisten vastaanottopaikkana aina 1920-luvulle saakka. Saaren vastanottokeskuksessa toimii nykyisin Amerikan siirtolaisuutta esitelevä näyttely ja museo.

Manhattanille palattuamme tutustuimme loppupäivän aikana Broadwayn eteläpäähän ja Wall Streetin rahamaailman ytimeen pörsseineen,

sekä Groud Zeroon eli entisten kaksoistornien (Word Trade Centerin) tuhopaikkaan, jossa uuden uljaan pilvenpiirtäjäryhmän ensimmäisen tornin (Freedom Towerin) rakennustyöt ovat edenneet jo 4.-5. kerroksen tasolle. Tämä spiraalin muotoinen torni tulee kohoamaan parin vuoden kuluttua valmistuessaan 541 metrin korkeuteen. Pitääpä tulla sitten uudestaan.

Seuraavaksi käppäilimme Brooklyn Bridgen autokannen yläpuolella kulkevalle kävelysillalle, joka sekin oli monen munkin turistin kohteena tänään. Tätä jo 1883 avattua siltakomistusta tituleerataan jossain oppaissa jopa maailman kauneimmaksi riipusillaksi. Vähän oli kyllä jo ruoste nakertanut sillan teräsrakenteita, joten pientä pintaremonttia lienee jossain vaiheessa tulossa.

Iltapäivän päätteeksi tepastelimme vielä tovin nyt sen maailman suurimman Kiinan ulkopuolisen kiinalaiskeskittymän eli NewYorkin China Townin kaduilla ja kujilla. Siihen toiseksi suurimpaanhan tutustuimme jo San Franciscossa. Lopuksi osuimme vielä Little Italiaksi kutsutun italialaiskeskittymään, jossa oli parhaillaan vielä menossa jokavuotiset kymmenpäiväiset San Gennaro -juhlamenot katukojuineen ja esiintyjineen. Mekin istahdimme lopulta iltasyönnille ja huurteisille helteisen päivätyön päätteeksi.

Kuuman päivän jälkeen saapui sitten ukonilma sateineen. Salamat räiskivät ulkona parhaillaan. Toivottavasti sää selkenee aamuksi, jotta se olisi otollinen uusille seikkailuillemme …

P.S. Nettikin alkoi tätä kirjoitetaessa toimimaan, joten bloggaaminenkin helpottui huomattavasti.

Ajettu reitti 2. (St. Lousista New Yorkiin 14. - 21.9.)

Näytä Amerikassa ajettua 2 suuremmalla kartalla

21.9.2010 New Yorkiin

Käväistiin aamulla vielä amishiaamiaisella eilisiltaisessa ravintolassa. Se olikin ehdottomasti reissumme paras niin absoluuttisesti kuin hintalaatusuhteeltaankin.

Ajelimme loput jäljellä olevasta automatkastamme (road trippia yht. 4.411 mailia eli 7.097 km) pikavauhtia ja suoraan moottoriteitä käyttäen. Autovuokraamomme (National) luovutuspaikka löytyi helposti Newarkin lentoasemalta. National ei olekaan mikään pieni tekijä autonvuokrauksessa. Heillä on kuulemma  6-700.000 autoa pelkästään Yhdysvalloissa ja 3-4 miljoonaa maailmanlaajuisesti.

Luovutustilaisuudessa hieman viivettä aiheutti auton etulokasuojassa ollut painauma, jonka vastaanottotarkastaja merkkasi tussilla ja ohjasi lisäselvittelyyn. Onneksi otimme kuvan ko. lommosta jo auton noudon yhteydessä San Franciscossa. Asia saatiinkin sovittua paikallisen “päällikön” kanssa varttitunnissa ja kuitin tulostuksen jälkeen pääsimme etsimään sopivaa liikennevälinettä itse New Yorkiin. Nopeasti selvisi, että vuokra-autoalueelta menikin ilmajuna terminaalien kautta rautatieasemalle, josta puolen tunnin junamatkan jälkeen pääsimme Manhattanille. Päätimme opetella metron käytön saman tien, jottei tarvitsisi turvautua taksiin, sillä hotellimme sijaitsee Long Islandin puolella, lähellä Queensboro Plazan metroasemaa. Pienen opettelun jälkeen saimme ostettua päiväliput metroon. Yhden metronvaihdon jälkeen pääsimmekin omalle asemallemme, josta kävelymatkaa hotelliin oli enää n. 400 metriä.

Reppujen ja matkalaukkujen raahaamisesta tuli sen verran hikinen olo, että hetken piti hengähtää, ennen kuin kykenimme lähtemään ensimmäiselle Manhattanin tutkimusmatkallemme. Nyt jo vanhoina metronkäyttäjinä osasimme helposti suunnistaa Times Squaren metroasemalle, josta pääsimmekin heti käyskentelemään Times Squarelle ja Broadwayta pitkin kohti Empire State Buildingia.  Pääsimmekin lähes jonottamatta turvatarkastuksen, lippuluukun ja parin hissimatkan kautta näköalatasanteelle, josta avautuikin huikeat näkymät Manhattanille ja paljon kauemmaksikin. Jopa Vapauden patsas erottui etelän suunnassa omalla saarellaan. On tämä kyllä melkoinen metropoli. Kuvat puhukoon puolestaan

Alas tultuamme käväisimme vielä katsastamassa Madison Square Gardenin, jossa mm. New York Rangers pelaa kotiottelunsa. Jo pari viikkoa ennen matkaan lähtöämme  tilattiin liput ensi torstain lätkämatsiin, jossa vastassa on naapurin New Jersey Devils. Kyseessä on ns. pre-season ottelu, sillä varsinaiset NHL-matsit käynnistyvät vasta reilun viikon päästä. Vaikka lippujen toimitus piti tapahtua parissa päivässä, eivät ne ehtineet saapua perille ennen matkaan lähtöämme. Saatiinkin pari päivää sitten sähköpostiviesti, jossa valitettiin, ettei lippuja voi toimittaa postilokero-osoitteeseen, vaikken sellaista ollut antanutkaan. Vastasimme viestiin ja annoimme uudeksi osoitteeksi New Yorkin hotellimme. Koimmekin iloisen yllätyksen, kun liput olivatkin odottamassa respassa saapuessamme hotelliin. Torstai-iltana mennäänkin sitten Madison Square Gardeniin ihan sisälle asti.

Hotellissamme on wifi-yhteydet poikki, joten blogi-kirjoittelu vaatii taiteilua ja odoteua hotellin yhteiskäyttöiselle koneelle, koska kaikilla muillakin on sama ongelma. Toivottavasti asia korjaantuu ennen lähtöämme. Tästä syystä blogin päivityksessä saattaa esiintyä viiveitä…

 

 

20.9.2010 Amish country

Williamsportin Days Inn -hoitellissa wifi-yhteydet takkuilivat, mutta juttu saatin tehtyä ja sen verran surfailtuakin, että selvisi, mistä Pennsylvanian amishien yhdyskunta löytyisi. Niinpä aamulla suuntasimme vielä reilut parisataa kilometriä etelään, kohti Lancasterin piirikuntaa ja Intercoursen kylää.

Matkalla poikkesimme Pennsylvanian pääkaupungin Harrisburgin keskustassa pienellä kaupunkikierroksella ja päiväkahveilla. Harrisburg on kuuluisa 1979 tapahtuneesta Three Mile Islandin ydinvoimalaitoksessa tapahtuneesta tuhoisasta onnettomuudesta, joka oli siihen mennessä tapahtuneista vakavin.

Yhden lyhyen Wal-Mart -kierroksen jälkeen saavuimmekin pian Lancasterin kaupunkin liepeille, jonka jälkeen heti tuli ensimmäinen hevosvaunu amishimiehen kuljettamana automme eteen. Muutaman kilometrin matkalla ennen Intercoursen kylää hevosajoneuvoja rupesi näkymään katukuvassa enemmänkin.

Amishit polveutuvat sveitsinsaksalaisista, jotka kohdattuaan uskonnollista vainoa pakenivat Yhdysvaltoihin 1700-luvulla. He puhuvat ns. pennsylvaniansaksaa, mutta osaavat nykyisin myös englantia ja saksaa. Keskeisimpiin amishien oppeihin kuuluu raamatun tekstin kirjaimellinen noudattaminen ja lapsikasteen hylkääminen. Näkyvin piirre kuitenkin on muusta yhteiskunnasta eristäytyminen. Amishit elävät yksinkertaista elämää ja harjoittavat maataloutta vanhanaikaisin menetelmin, koska uskovat modernien elämäntapojen ja teknologian olevan pahasta ja tekevän ihmisen ylpeäksi.

Amishit pukeutuvat vanhanaikaisesti. Vaatteiden väreinä on yleensä musta ja valkoinen, joskus myös turkoosi. Tyttöjen kuuluu käyttää hametta. Olkiset lierihatut ovat yleisiä pojilla, tytöillä huivit ja esiliinat. Miehillä on pitkät housut, henkselit ja puvun takki. Vaatteet kiinnitetään nappien sijasta hakasilla, koska amishit pitävät nappeja maallisena koreiluna, sillä ihmisen on oltava ulkoasultaan yksinkertainen ja vaatimaton.

Motelliin (Red Carpet Inn, Ronks) kirjautumisen jälkeen lähdimme autolla kiertelemään amishialuetta tarkemmin. Intercoursen kylään on kasvanut amishi-teeman ympärille varsinainen markkinameininki ja bussilasteittain turisteja kierteli kylällä. Myymälät ja myyntikojut pursusivat erilaisia amishien tekemiksi mainostetuja tuotteita. Välttämättä kaikki ei ollut sitä, mitä mainostettiin. Hieman mekin kartutimme "amishien" kassaa. Vaikka amishit eivät tavoittelekaan voittoa ja maalista mammonaa, jotkut tuoteet olivat kyllä ihan hyvän hintaisia.

Muutaman kilometrin päässä Intercoursesta sijaitsevan motellimme läheisyydessä amishit pitävät ravintolaa, jossa mekin kävimme tosi herkullisella päivällisellä. Buffet-päivällinen alku- ja jälkiruokineen maksoi vain 10 dollaria hengeltä, joten ainakaan siinä ravintolassa ei näyttänyt voitontavoittelu olevan ensisijalla. Lopuksi vielä motelille kävellessämme nappaama kuva amishimaatilasta auringonlaskun hämyssä.

Huomenna n. 250 km ajon jälkeen on auton luovutuksen aika Newarkin lentokentälle, joten pikkuhiljaa pakkailemme matkan varelta autoon kertynyttä uutta omaisuuttamme ja pohdimme, miten saisimme tämän kaiken kotiin saakka ...

19.9.2010 Ontario- ja Senegajärven rantoja

Yhdysvaltoihin paluu sujui ongelmitta ja ilman lisäsyynejä. Rajanylityksen jälkeen jatkoimme Niagara-joen vartta Ontariojärven rantatielle. Toronton pilvenpiirtäjien silhuetti erottui juuri ja juuri vastaranalta. Erie-järven rantatielle tyypilliset viiniviljelmät olivat nyt muuttuneet houkuteleviksi omenaviljelmiksi, jotka levittäytyivät punaisia ja vihreitä omenia notkuen molemmin puolin tietä. Eikä nytkään selvitty ilman maistiaisten nappaamista suoraan puusta. Tosin myöhemmin tuli vastaan myös myyntipiste, josta maistiaisia saatiin myös ostettuna. Useiden lajikkeiden valikoimasta valitsimme herkullisimman näköisiltä näyttäneitä Honey Crisp -omenia. Ja sellaisia ne todella olivatkin. Maukasta oli myös se "kielletty hedelmä".

Hienoja olivat myös Ontario-järven rantanäkymät. Tosin täälläkin lähes kaikki rannat olivat asuttuja, joten vain muutamista kohdista oli esteetön näkymä järvelle. Vaikka omenaviljelmät olivatkin vallitseva näkymä, mahtui reitille myös muunlaisia viljelmiä ja näkymiä.

Rochesterin kaupungin läpiajoa lukuunottmatta seurailimme rantareittiä aina Sedus Pointiin, josta käännyimme kohti etelää ja Genevan kaupunkia. Sieltä alkoivat Senega-järven rantamaisemat, jossa viiniviljelmät palasivat kuvaan. Viininmaistelu- ja myyntikylttejä oli pitkin tienvartta. Kuski sai kuitenkin auton pysähtymään vasta viimeisen mahdollisuuden kohdalla järven eteläpäässä sijaitsevan Watkins Glenin viinimyymälän eteen, josta pienen tutkiskelun ja yhden maistamisen jälkeen valitsimme illan blogijuomaksi Autumn Frost -nimisen Peach Chardonnay'n ja valinta oli "pirskahtelevan" onnistunut.

Kaupan hyllyllä huomasimme jo aiemmin netistä lukemastamme Ice Wine'sta, jota tuotetaan yleisesti myös Erie-järven viinialueella.  Jääviinistä on tullut alueen uusi menestystuote. Tällainen tavallista kalliimpi ja makeampi viini valmistetaan jättämällä rypäleet riippumaan köynnöksiin pitempään kuin normaalisti, aina ensimmäisiin pakkasiin asti. Vasta kun rypäleet ovat jäätyneet, ne poimitaan. Pieni pullo jääviiniä maksaa noin 50-70 Kanadan dollaria. Tässä kaupassa sitä oli tarjolla edullisemmin.

Aikomuksenamme oli ottaa majoitus hyvältä kuulostavasta Horseheads-nimisestä pikkukaupungista, ihan vain nimen perusteella. Se oli kuitenkin sen verran mitätön kylä, ettei sieltä motellia löytynyt, joten jatkoimme matkaa vielä Williamsportin kaupunkiin saakka. Välillä ylitimme myös Pennsylvanian rajan. Senega-järven jälkeen maasto kohosi jonkin verran ja ruska ilmestyi maisemaan aiempaa voimakkaanpana.

Tällä pätkällä myös asutusta oli harvassa, eikä kaikki aivan luksusta.

Aitauksessaan olevia hevosiakin luulimme lehmän ja hevosen risteytyksiksi, mutta palattuamme tarkistamaan asian, huomasimme, että hevosiahan ne taitavat kuitenkin olla. Varmaankin jotain Ayshire-rotua?

Nyt olisimme jo lyhyen päiväajelun (alle 300 km) päässä Isosta Omenasta, mutta hotelli siellä on varattuna vasta tiistaista lähtien. Ajattelimmekin, että suuntaisimme huomenna vielä vähän etelämmäksi ja yrittäisimme jostain löytää amisheja ...