Tänään poikkesimme ensimmäisen kerran jo Suomessa tekemästämme reittikartasta. Noin sata kilometria Interstate 70 -moottoritietä (taas kerran Colorado-joen uomaa seuraten) Denveriä kohden ajettuamme, käännymme Glenwood Springsistä kohti Aspenia ja koko maailman jetsetin laskettelukeskuksia. Jo ennen sitä vuoret pakottivat moottoritien hivuttautumaan pikkuhiljaa ylemmäs ja ylemmäs.
Kalliovuoret (Rocky Mountains) on laaja vuoristo, joka ulottuu 4 800 kilometrin matkan Meksikosta Yhdysvaltojen halki Kanadaan. Se kuuluu niin sanottuihin nuoriin poimuvuoristoihin, jotka ovat syntyneet viimeisen 60 miljoonan vuoden aikana litosfäärilaattojen törmätessä toisiinsa.
Aspeniin saavuttaessa tie oli kohonnut jo noin 2400 metriin. Oltiin kuitenkin vielä alempana kuin viimeisellä Euroopan autoreissullamme Alppeja ylitettäessä (2570 m). Toisin kuin Alpeilla, täällä lunta ei näkynyt vuorenrinteilläkään. Aikanaan Aspen oli kukoistava kaivoskaupunki, mutta nykyisin Aspen on suosittu lomakohde, ja erityisesti monet Hollywood-tähdet viettävät siellä vapaa-aikaansa. Sitä varten kaupungissa on myös oma lentokenttä.
Aspenista jatkoimme kohti Kalliovuorten korkeinta vuorta, Mount Elbertiä, jonka huippu kohoaa 4401 metriä merenpinnan yläpuolelle. Päämäränämme oli pieni Leadvillen kaupunki vuorijonon toisella laidalla. Tie alkoi hivuttautua yhä ylemmäs ja rotkot alapuolellamme jyrkkenivät. Välillä tie kapeni sellaiseksi, että oli oltava tosi tarkkana vastaantulijoiden kanssa. Rotkojen reunoita kaiteet puutuivat tietty. Kartturillakin on jarrujalan isovarvas aivan turvoksissa. Korkeimmalla kohdallaan tie kulki 12.095 jalan korkeudessa eli 3686 metrissä. Tätä ennätystä emme taida autoreissuillamme enää rikkoa.
Vuoren ylityksen jälkeen tultiinkin pian Leadvilleen, joka on erikoinen paikka sen vuoksi, että se on Yhdysvaltojen korkeimmalla sijaitseva kaupunki. Sen pääkatu sijaitsee peräti 3.083 metrin korkeudessa. Leadville on ollut aikanaan, sieltä löytyneiden hopeaesiintymien vuoksi (heti Kalifornian kultaesiintymien ehdyttyä), jopa Coloradon toiseksi suurin kaupunki. Nykyisin siellä vietetään mitä erilaisempia festivaaleja, joista filmifestivaalit ehkä huomattavimmat. Kadulla kävellessä korkeuden kyllä huomasi, sillä lyhytkin kävelylenkki sai meidät haukkomaan henkeä.
Leadvillestä jatkoimme matkaa takaisin samalle moottoritielle, jolta aamulla erkanimme ja pian saavuimme toiseen tunnettuun seurapiirien lasketelukeskukseen Vailiin. Se onkin selvästi Aspenia näyttävämpi, ainakin rakennuskannaltaan, kuten seuraavista kuvistakin näkyy.
Vailista hurautimme moottoritietä suoraan eilisiltana Hotels.comista varamamme motelliin (Luxury Inn and Suites), joka sijaitsee Silverthornen pikkukaupungissa aivan moottoritien tuntumassa. Yllätykseksemme tämäkin sattui olemaan outletteja täynnä. Käväisimme iltakävelyllämme syömässä paikallisessa kiinalaisessa ja sieltä tultuamme ihmettelimme, millä korkeudella mahdamme ollakaan, kun vieläkin kävely hengästyttää, vaikka mielestämme kohtalaisen hyväkuntoisia olemmekin. Nokian kännykän gps ilmoittikin, että korkeutta on vieläkin rapiat 2.750 metriä.
Tämän korkeanpaikan leirin jälkeen vuorossa on taas kaupunkimaisemaa, sillä tarkoituksemme olisi seuravaksi pistäytyä Coloradon pääkaupungissa Denverissä, joka on tuttu ainakin Dynastia-sarjaa seuranneille. Tiedä vaikka sattuisi taas tuttuja näkymään ...
Vähältä liippaa, että Alma ehtisi Denverissä teitä tapaamaan. Hän tulee Denveriin keskiviikkona, mutta te ette taida sinnekään jäädä useammaksi päiväksi?
VastaaPoistaKommeita ovat Kalliovuortenkin maisemat. Siellä korkeuksissahan tuli sitten kuntokin kätevästi testattua. ;)
VastaaPoista