Välillä pysähdyttiin ihmettelemään mailman mutkaisinta kadun pätkää Lombard Streetilla. Hidasteiksi tehdyt mutkat alamäessä pudottavatkin vauhdin tehokaasti. Tosin liikenne on kadun pätkällä lisääntynyt, koska turistit käyvät ajamassa sitä lähes jonoksi asti, ja yleensä kamera kädessä.
Käytiin myös akvaariossa, jossa yleisö pääsi katselemaan meren eläviä veden alle rakennetun lasitunnelin kautta. Isot hait ja rauskut vain uiskentelivat pään päällä. Lounaaksi syötiin erikoinen leipään kaiverretussa kupissa tarjoiltu "keitto" (ks. www.boudinbakery.com). Lopuksi syötiin lautaset.
Iltapäivä kuluikin Union Squarella ja China towniin tutustuessa. Se onkin Kiinan ulkopuolella olevista kiinalais yhdyskunnista toiseksi suurin (New Yorkin jälkeen). Muutaman korttelin kokoisella alueella asuu yli 120.000 asukasta.
Huomenaamulla lähdetäänkin sitten autovuokraamoon noutamaan autoa ja sitten jätämme tämän kylän. Seuraava yöpaikka lienee jossain Montereyn tienoila, eikä wlan-yhteyttä välttämättä ole käytettävissä, joten uutisiin saattaa tulla pieni tauko. San Francisco hiljenee...
Nyt ymmärrän sinua Esko, kun kerroit pysyväsi "rauhallisena", kun vaan ruokaa on saatavilla riittävästi...jos jo söit sen mitä Tainalla on vielä edessä, niin sillä jaksa matkustaa taas seuraaviin seikkailuihin =;-)
VastaaPoistaVoekeepa hyvin siellä muaailimalla.
Voisi kuvitella että tommoisella cable carilla kolkuttelu vastaa jossain määrin vuoristorataa noilla kaduilla. Vai oliko kokemus sittenkin enemmän possujunamainen?
VastaaPoistahaita pään päällä ja lautasetkin syödään:) Näyttää mahtavalta seikkailulta kuvineen
VastaaPoista