No niin, nyt sitten ollaan päästy viimein jo San Franciscoon alkuperäistä ajatustamme 7 tuntia myöhemmin. Helsingistä lähdön jälkeen kaikki meni niin kuin pitikin. Laukkukin tavattiin New Yorkissa ja lähetettiin eteenpäin. Satiin se ihan perille saakka. Tullimuodollisuudet ja turvatarkastukset hoituivat JFK:n kentällä sutjakkaasti, huomattavasti oletettua vaivattomammin. Sormenjälet jokaisesta sormesta ja naaman kuva on annettu, joten tunnistus jatkossakin varmaan onnistuu.
Lento New Yorkista tänne mantereen länsilaidalle kesti vielä yli 5 ja puoli tuntia, joten ajomatkaa takaisin itärannalle kyllä piisaa. Lentokentältä hurautettiin taksilla (45 taalaa + tipit) hotellille (Hotel Whitcomb, 1231 Market Street). Käytiin pikaisesti pilsnerillä ja nyt jo nukkumatti kutsuu! Alkaahan olla jo puoliyö ja matkustamista on takana toista vuorokautta. Aamulla lähdetäänkin sitten heti Alcatraziin ja kaupunkituurille. Palataan asiaan ...
Tutkimattomat ovat matkalaukkujen tiet Finskin kans. Hyvä homma että tapahtui kuitenkin jälleennäkeminen siellä Jenkkilän mantereella.
VastaaPoistaHyvä kuulla, että ootte päässeet perille ehjin nahoin ja laukutkin ovat teidät tavoittaneet.
VastaaPoistaEhkäpä asiat on siellä vähän paremmin järjestyksessä kuin täällä ja lomanne pääsee jatkumaan onnellisemmin kuin miltä alku näytti!
Hyvää yötä ja kauniita unia! terv. Systeri